Homo, gay, hintti, lepakko, homppeli


Luin naaG - not an average Guy -blogin Janne Naakan tekstin homoudesta ja silmäilin postaukseen sataneita, satoja kommentteja. En siis voinut olla laukomatta omiakin mielipiteitäni, vaikka olenkin puhunut aiheesta jo kyllästymiseen asti.

Mikä tätä valtiota vaivaa? Emmekö voisi arvostaa toisiamme ja kuunnella mitä toisilla on sanottavanaan?

Suomi demokraattisena valtiona ja kirkko uskonnollisena tahona eivät ole keskenään sama asia, kuten kaikille suomalaisille lienee selvää. Maassamme vallitsee mm. uskonvapaus, joten minusta MITÄÄN poliittisia päätöksiä ei voida perustella yksin kristinuskon, sen enempää kuin muunkaan uskon, opeilla. Kristillisen etiikan tuputtaminen muiden uskontojen kannattajille rikkoo pahasti ihmisoikeuksia. Ja mitä tulee avioliittoon valtion edessä, en ole kuullut yhtäkään perusteltua syytä miksei homopariskunnat voisi saada avio-oikeutta maistraatissa. Kirkko on kirkko, mutta valtio on valtio, eli valtio ei ole kirkko eikä kirkon sääntöjen pitäisi siten vaikuttaa koko kansaa koskeviin päätöksiin juuri mitenkään. Homo- ja heteroliittojen erittely valtion edessä on yksinomaan typerää ja turhamaista, eikä se johda muuhun kuin epätasa-arvoiseen asemaan esimerkiksi työnhaussa.

Kirkon ja valtion yhteistä historiaa ei voine vähätellä, mutta nykyaikaisen, modernin valtion tuskin tarvitsee perustella eettisiä ratkaisujaan yhden uskonnon sanelemana. Kulttuurievoluutiossamme kirkolla on ollut merkittävä osa niin kansalaisten kouluttamisen, sivistämisen kuin köyhien avustamisen osalta, mikä herättää minussa suurta kunnioitusta kirkkoa kohtaan. Mutta riittääkö pitkät perinteet syyksi rikkoa yksilön oikeuksia? Vai onko Suomi sittenkin vain kristittyjä nuoleskeleva maa?

Adoptio-oikeutta vastaan olen kuullut mitä kummallisempia argumentteja. "Homous ei ole luonnollista", kuulin erään pojan suusta. Jos kahden eukaryoottisen eliön luonnollisia tarpeita tyydyttävä käytös ei ole luonnollista, niin mikä sitten on? Meitä on aina ollut erilaisia, siitä on evoluutio, mutaatiot ja biodiversiteetti pitänyt huolen. Miksi erilaisuus siis tässä kohtaa olisi luonnotonta? Etenkään, kun tiedetään homouden esiintyvän myös luonnossa elävien eläimien, mm. lintujen, keskuudessa.

Ihmisten määrä on kasvanut maapallolla jo niin suureksi, ettei luonnonvarat enää jaksa kannatella taakkaamme ongelmitta, mikä näkyy ilmaston muutoksessa, muiden lajien sukupuutoissa sekä monien kansojen nälänhätänä. Luonnollista olisi noudattaa ympäristön resursseja ja kantokykyä, joten olemmeko me enää edes luonnollisia? Jos haluaisimme olla luonnollisia, eikö meidän pitäisi kiittää homoja, jotka eivät lisäänny ja kuormita ympäristöämme entisestään, vaan jotka huolivat huolehdittavakseen toisten ihmisten jälkeläisiä? 

 "Homojen lapsia kiusatattaisiin." Eikö kiusaamistapauksissa pitäisi lähtökohtaisesti puuttua itse kiusaamiseen ja kiusaajien ongelmiin, kuten ahdasmielisyyyteen, eikä siis kiusatun lapsen ominaisuuksiin? Mitä me opetamme lapsille, jos kiellämme mielummin erilaisuuden kuin kulttuurimme sosiaalisten käytöstapojen ja etikettien rikkomisen? Rumien, köyhien tai rikkaidenkin lapsia voidaan kiusata. Pitäisikö meidän kieltää siis adoptio suurinenäisiltä tai kovaäänisiltä vanhemmilta?

"Lapsi tarvitsee naisen ja miehen mallin." Yh-vanhemmat lienevät varsin hyvä esimerkki siitä, että lapsi voi kasvaa tasapainoiseksi, kunniakkaaksi ihmiseksi ihan ilman kotona hyörivää isää tai äitiäkin. Lapsi voi hakea tasapainoisen aikuisen roolin muualtakin kuin kotoaan. En kiistä, etteikö lapsen kehitykseen liittyvät asiat olisi tärkeitä, ja siksi tämän asian kanssa tuleekin olla varovainen. Ehkä joissain tapauksissa lapsen kehitykselle saattaa todella olla haitallista, ettei lapsi koe esimerkiksi normaalia oidipaalista konfliktia osana seksuaalista kehitystään ja itsenäistymistään. Tälläiset asiat kaipaisivat tutkimuksia, jotka kuitenkin vaativat aikaa, kärsivällisyyttä ja pääomaa, eivätkä tulokset siltikään ole 100% varmoja. Mutta jos roolimalli ehdottomasti kaivataan, niin säädetään vaikka laki, jossa homo-adoptoidulle lapselle määrätään valittavaksi kummi-tyyppinen läheinen henkilö (esim sukulaisista), joka auttaa lasta ymmärtämään myös toisen sukupuolen roolia. Ongelma ei ole niin suuri, etteikö sitä voitaisiin ratkaista, ja tarjota tuhansille hädässä oleville lapsille turvalliset kodit.

”Homojen lapsista tulisi homoja.” Iik, mikä kauhea rikos kasvattaa homoseksuaalista lasta! Homovanhemmuus saattaa kasvattaa homojen määrää, mutta pikemminkin suvaitsevuuden, kuin oman seksuaalisuutensa ajamana. Sama lienee edessä muutenkin  mielipiteiden avarruttua maailmassa. Mitä tulee tuputtamiseen, tuskin kukaan seksuaalisuuttaan puolustamaan joutunut vanhempi haluaisi saattaa lastaan samanlaisen paineen alaiseksi, kuin mitä itse joutui nuoruudessaan kokemaan. Homoushan ei ole todistettavasti vanhemmista tarttuva tauti, sillä muutenhan homoja ei olisi koskaan syntynytkään.

Naurettavimpana kommenttina ikinä pidän muuan kansanedustajan möläytystä lukiomme vaalipaneelissa jokusia vuosia sitten: ”Jos paholaiselle antaa pikkurillin, se vie koko käden”, viitaten siis siihen, että homojen oikeudet olisivat askel kohti esim moniavioisten liittojen hyväksymistä. Eli jos vastustat yhtä liittoja koskevaa muutosta, kannattaa sinun varmuuden vuoksi vastustaa myös kaikkia muita uudistuksia? Miksi meillä edes sitten on politikkoja, jos uudistuksia ei kannata edes harkita?

Mitä kuitenkin tulee kirkkoon, en koe asiakseni puuttua toisten uskonasioihin. Kannustaisin kaikkia kristittyjä kuitenkin oman älynsä käyttämiseen. Raamattu ei ole itsensä "Jumalan" käsialaa, vaan sen ovat kirjoittaneet aikoinaan ihan inhimillisesti erehtyvät ihmiset, jotka ovat kokeneet välittävänsä Jumalan sanaa. Mitä jos sanaa onkin tulkittu väärin? Eikö Raamatun tulkintoja ole yhtä monta kuin ihmisiäkin?

Kristinuskon kaunein ajatus kiteytynee lähimmäisenrakkauteen, voimaan, jonka koen kristinuskon suurimmaksi vahvuudeksi. Eikö homojen rakkaus noudata kaikin puolin lähimmäisenrakkauden ydinperiaatetta? Voiko rakkaus olla pahasta, jos se ei vahingoita kumpaakaan osapuolta?

Jos Raamattua kuitenkin haluaa tulkita kirjaimellisesti, miten tulkitsette seuraavaa: 3. Moos 20:27: "Jos jossakussa miehessä tai naisessa puhuu vainaja- tai tietäjähenki, hänet on surmattava. Hänet kivitettäköön hengiltä, sillä hän on itse ansainnut kuolemansa" ? Onko siis esimerkiksi psykoottisten tai skitsofrenisten potilaiden hengiltä kivittäminen eettisesti oikein? Raamatussahan lukee niin.

Raamattua on tulkittu läpi historian mitä kummallisin päätelmin, mutta jokaisen ihmisen tulisi pohdiskella omilla aivoillaan, mikä uskon todellinen sanoma on ja miten asioita kannattaisi tulkita. Jos Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, niin eikö Hän siis luonut ajattelevan olennon, joka pystyy eettiseen ajatteluun myös itsenäisesti? Kuten muuan pappi kerran sanoi:  ”Laki ja säännöt ovat niitä varten, jotka eivät kykene itse ajattelemaan. Ne, jotka kykenevät korkeaan eettiseen ajatteluun, eivät tarvitse lakeja tietääkseen mitkä teot ovat moraalisesti oikein.” Oma ajattelukyky ei vaadi uskontonsa hylkäämistä, mutta sen varmasti olisi syytä nostattaa pieni kriittisyyttä myös oman uskontonsa oppeja kohtaan ja miettimään, onko sittenkään tulkinnut pyhää kirjaansa oikein.


Maailma ei ole mustavalkoinen.

Tatuointi

Olet tatuointi ihossani.
opetit minulle mitä on kipu,
jota sietää
saadakseen tilalle jotain kaunista.

Opetit minulle miten piirtyä toiseen
jättäen merkkinsä iäksi,
pakottaen toisen muistamaan.

Muistamaan sen naurun, sen rakkauden
ja sen polttavan kipeän kaipuun.

Merenneito

Olen merenneito.
Uiskentelen suruni syvyyksissä,
virtojen vietävinä
korallisilta muistoilta toisille.

Joskus nousen pintaan
vetääkseni keuhkoni täyteen,
hengittääkseni raikasta ilmaa.

Tuolloin kohtaan
myrskyävän, vellovan
ahdistuksen raivon
ja piiskavan ikävän pisarat.

Tai joskus,
hyvin harvoin,
näen auringossa kimmentelevän
suloisen haikean rakkauden,
kuulen lintujen laulun ja
katson haaveillen, toivoen
kaukaisuudessa, horisontissa
kohoavia vuoria.

Mutta voin vain unelmoida.
Jalattomat eivät voi kiivetä vuorilla.

Ystävä

Ystävä on kuin hevonen.
Hän kannattelee sinua,
kun omat jalkasi eivät enää kanna.
Hän vie sinut paikkoihin, 
joihin et yksin koskaan eksyisi ja
hän luottaa sinuun
kuin itseensä.

Ystävä painaa päänsä harteillesi,

kun kaipaat lohtua,
mutta hän ei anna sinun jäädä paikoillesi,
sillä hänkin kaipaa huolehpitoasi.

Ja kuten hevoselle, myös hänelle
on annettava tilaisuus löytää oma rauha.

Hänet on laskettava menemään,
kun ystävyytenne ei enää kanna hedelmää,
eikä kummankaan ole hyvä olla
ystävyydestä huolimatta.